Helmi-ohjelman kunnostustyöt laajenivat Keski-Suomessa lampiin ja paahdeympäristöihin vuonna 2025

Lintuvesien kunnostustoimet jatkuvat 

Vuonna 2025 Keski-Suomen Helmi-lintuvesillä tehtiin kunnostus- ja hoitotoimia viidellä kohteella. Maakunnallisesti merkittävän Pyhäjärven lintuveden kunnostushanke potkaistiin käyntiin lokakuussa ruoppauksilla. Hanke on keskisuomalaisittain mittakaavaltaan iso. Kohteen vesilinnusto on pitkäaikaisseurantojen perusteella taantunut, joten kunnostuksilla saadaan lisää vesilinnuille soveltuvia matalan veden ympäristöjä. 

Viitasaaren Heinä-Suvannolla käynnistettiin ensimmäisenä Keski-Suomen ELY-keskuksen kohteena vieraspetojen tehopyynti, jonka tärkeimpänä saalislajina on minkki.  Onnistuakseen tämä on vaatinut oikeiden ihmisten löytämistä yhteistyökumppaneiksi. Elinvoimakeskus tulee jalkauttamaan vieraspetopyynnin myös toiselle kohteelle.

Perinneympäristöihin kaivataan laiduneläimiä 

Keski-Suomen yksityismaiden perinneympäristöissä Helmi-ohjelman kautta rakennettiin laidunaitoja yhdelle kohteelle, ja kahdella aiemmin aidatulla kohteella saatiin laidunnus käyntiin. Vuosittainen niittohoito järjestettiin kahdeksalle kohteelle. Nuoren puuston raivausta tehtiin neljällä ja haitallisten vieraslajien kitkentää kolmella kohteella. 

Kunnostuksen tarpeessa olisi yhä paljon perinneympäristöjä, mutta kunnostukseen ryhdytään yleensä vain, kun myös kunnostuksen jälkeinen hoito eli laidunnus tai niitto saadaan järjestymään. Elinvoimakeskus toivoo yhteydenottoja sellaisilta nautojen, lampaiden tai hevosten omistajilta, jotka ovat kiinnostuneita uusista laitumista. 

Metsäisten elinympäristöjen luonnonhoitoa suunnitteilla harjujen valorinteille 

Metsäteemassa uutena osa-alueena vuonna 2025 oli harjumetsien paahde-elinympäristöjen hoidon suunnittelu, ja kohteet ovat tulossa toteutukseen nyt vuonna 2026. Valikoiduissa paahde-elinympäristöissä tehtiin pistiäisselvitys osana Biodiversa+ -hanketta, jossa kehitettiin seurantamenetelmiä Helmi-ohjelman metsäteemalle. Pistiäisselvityksessä saatiin Keski-Suomelle uusia havaintoja harvinaisesta ja silmälläpidettäväksi (NT) luokitellusta vaskivakomehiläisestä.  

Lajistokohteista Joutsan kätköpään elinympäristössä vuosittaisten hoitotoimenpiteiden myönteiset vaikutukset ovat jo selvästi näkyvissä mm. kätköpäälle tärkeiden huopakeltanoiden valtaaman pinta-alan kasvuna.  

Lisäksi vuonna 2025 jatkettiin jalopuumetsiköiden ja lehtojen hoitoa. Vuosien 2020–2025 aikana Keski-Suomessa ELY-keskus on toteuttanut luonnonhoitotöitä 33 eri kohteella, pääasiassa jalopuulehdoissa. 

Pienvesi- ja rantaluontoteeman uusina elinympäristöinä kunnostettiin lampia 

Lammet olivat pienvesiteeman uusia toteutuskohteita. Lampien kunnostus toteutettiin tukkimalla tai patoamalla kaivettuja ojia, jolloin vedenpinta saatiin nostettua luonnolliseksi. Lampia kunnostettiin kolme, joiden yhteydessä ennallistui myös suoaluetta sekä alkuperäistä purouomaa. Vuonna 2025 kunnostettua purouomaa kertyi yhteensä 2,5 kilometriä kolmella eri purokohteella ja lähteiden ennallistamista tehtiin kolmella eri lähteellä tai lähdealueella. 

Pienvesillä tarkoitetaan puroja ja noroja, lampia, lähteikköjä ja lähteitä sekä rantojen osalta esimerkiksi hiekkarantoja.  Purojen luonnontilaan on vaikuttanut etenkin uiton ja peruskuivatuksen aikainen kivien ja uoman perkaus, lähteiden luonnontilaan ojitus ja vedenotto. Keski-Suomessa pienvesistä suurin osa on muuttuneita ja kunnostuksen tarpeessa. 

Soidensuojelun toteutustyössä ja soiden ennallistamisessa ollaan hyvässä vauhdissa 

Soiden suojelua edistetään suojelemalla valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittäviä soita. Näitä ovat etenkin maakuntakaavan luonnonsuojelualueina (SL) osoitetut suot ja soidensuojelun täydennysehdotuksessa olevat suot. Soidensuojelu on maanomistajille vapaaehtoista. Vuoden 2025 tavoite oli saada suojeluun 200 ha joko hankkimalla maata kaupoilla suojelualueeksi tai perustamalla yksityisiä suojelualueita korvausta vastaan. Suoalueita saatiin suojelun piiriin 124 ha vuoden 2025 aikana tekemällä 5 kauppaa ja perustamalla 9 yksityistä luonnonsuojelualuetta. Keski-Suomessa on vuosien 2020–2025 aikana on Helmi-ohjelmassa suojeltu soita yhteensä 1597 hehtaaria. 

Vuonna 2025 Keski-Suomen soiden ennallistamisteema painottui pienialaisten runsasravinteisten tai muuten monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden suokohteiden ennallistamiseen yksityismailla. Kaikki ennallistetut suot suojeltiin Helmi-ohjelman soiden suojelun toteutuksen kautta. Soiden ennallistamisessa pyritään palauttamaan suon luontainen vesitalous, mm. puustoa poistamalla sekä ojia tukkimalla ja patoamalla. Lisäksi nyt kahdella lettosuolla on kokeiltu pienimuotoista rahkasammaleen poistoa uutena ennallistamismenetelmänä. Rahkasammaleen poistossa pyritään mahdollistamaan uutta elintilaa heikommin kilpaileville lettolajeille. Lyhyen aikavälin seurannassa havaittiin, että lettolajisto pystyy levittäytymään poistetun rahkasammaleen tilalle. 

source

Jätä kommentti