Vaikka yleiset suhdannenäkymät ovat vielä vaisut, on yritysten näkymissä myös positiivisia merkkejä ja monissa mittareissa ohitetaan koko maan keskiarvot. Liikevaihdon odotetaan kasvavan ja syksyn kyselyssä näkyneet heikot kannattavuusodotukset ovat tasoittuneet. Myös innovaatioiden, tuotannon ja tuotteiden kehityksen saldoluvut ovat positiiviset.
Henkilökunnan määrän odotetaan kasvavan varovaisesti, vaikka edelleenkin suuri osa kyselyyn vastanneista yrityksistä kertoo, ettei heidän ole tällä hetkellä tarvetta työllistää. Seuraavaksi merkittävämpänä työllistämisen esteenä on kysynnän riittämättömyys tai epävakaisuus. Työvoiman saatavuus on kasvun esteenä harvemmalla vastaajalla kuin kevään 2025 kyselyssä. Neljännes yrityksistä kokee tarvetta sopeuttaa toimintaansa ja yleisimpänä sopeutumistoimena nähdään lomautukset.
Voimakkaasti kasvuhakuisten osuus vastaajista on kasvanut hienoisesti syksyn mittaukseen verrattuna. Kasvuhakuisia tai voimakkaasti kasvuhakuisia oli yhteensä yli 40 prosenttia vastaajista ja kasvuhakuisten osuus onkin kasvanut hienoisesti viimeisimmissä kyselyissä. Viidennes vastaajista aikoo hakea ulkopuolista rahoitusta, yli puolet heistä kone-, laite- tai rakennusinvestointeihin. Käyttöpääomaa kasvuun, kansainvälistymiseen tai suhdanteista johtuen harkitaan jo enemmän kuin keväällä 2025. Aiempaa useampi aikoo ottaa ulkopuolista rahoitusta myös yrityksen kehittämishankkeisiin.
Tekoälyn käyttö yrityksissä on yleistynyt vuoden 2025 tuloksiin verrattuna. Jo neljännes vastaajista käyttää tekoälyä säännöllisesti. Tekoälyä ei käytetä lainkaan kolmasosalla vastaajista, kun vuotta aikaisemmin osuus oli yli puolet. Tekoälyä käytetään eniten tiedonhakuun, ideointiin ja kielikäännöksiin. Myös tekstin tai kuvien tuottamisessa, tiedon tai tekstin analysoinnissa ja tiivistämisessä sekä viestinnässä, markkinoinnissa ja myynnissä käytetään usein tekoälyä. Tekoälyn käytöllä vapautetaan aikaa rutiinitehtävistä ja tehostetaan ydinliiketoimintaa. Tekoälyn käytön esteenä nähdään useimmiten tiedon tai osaamisen puute ja myös huoli tietoturvasta nostaa päätään.
Kyselyyn vastasi Pohjanmaan elinvoimakeskuksen alueella (Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat) 195 yritystä. Vastaajayritysten toimialat jakautuivat seuraavasti: palvelut 55 %, kauppa 19 %, rakentaminen 13 %, teollisuus 12 %.
Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä myönteisten vastausten prosenttiosuudesta kielteisten vastausten prosenttiosuus. Saldoluku voi vaihdella +100:n ja -100:n välillä. Positiivinen lukema tarkoittaa optimistista ja negatiivinen pessimististä näkemystä taloudesta.