Turku pysyy mustavalkoisena

Ilmaiseksi ei tappioputkessa konttaava FBC Turku pisteitä antanut, ja vielä avauserän lopulla Akseli Pöyhtäri kuittasi Eetu Lehtosen TPS:lle laukoman avausmaalin. Pelin puolivälissä FBC Turku otti kuitenkin kaksi yhtäaikaista jäähyä, ja kahden miehen ylivoimalla Kasper Kulmala iski Eero Jalon poikkisyötöstä voittomaaliksi jääneen 2–1-osuman. Alvar Jauria ja Aatu Koivisto muuttivat vielä ennen toista taukoa perättäisissä vaihdoissa syntyneillä maaleilla tilanteeksi 4-1, ja päätösnumerot osui kaksi minuuttia ennen loppusummeria Kasper Kulmala tyhjiin.

Lauantaina sarja jatkuu otteluilla LASB–EräViikingit, Hawks–Nurmon Jymy ja OLS–Oilers.

Pinja Suhonen laukoi kolme maalia, kun EräViikingit kaatoi F-liigan naisten sarjan perjantain ainoassa ottelussa kotonaan Northern Starsin 10-4. Helsinkiläisten toinen kolmen pisteen peluri oli maalin tehnyt ja kaksi syöttänyt Matilda Rytkönen.

Vielä avauserä tahkottiin Tapanilan Mosahallissa tasalukemiin 2-2, mutta toisessa Maura PaajanenElina Hautojärvi ja Matilda Rytkönen takoivat taululle kolme maalin eron. Senni Luukkonen nostatti vielä vieraiden toiveita takatolpalta vastaiskun kruunuksi sipaisemallaan kavennuksella, mutta pian pallonriistosta maalille puskenut Iina Latvala ja kääntölaukauksella takakulmaan 250. liigapisteensä kietaissut Ella Sundström muuttivat toisen tauon tilanteeksi jo 7-3. Aino Kuokkasen kolmannen erän kavennukseen EräViikingit vastasi vielä Pinja Suhosen kahdella ja tänään puolustajana pelanneen Inka Lippojoen yhdellä osumalla.

Lauantaina ovat vuorossa ottelut FBC Loisto–SaiPa, SSRA–ÅIF, Pirkat–PSS ja Tampereen derby Koovee–Classic.

source

Jätä kommentti